Tampereen Vuoreksen keskustakorttelit

Tampereen

Vuoreksen keskustakorttelit



Kilpailuaika 21.8.2024 - 22.11.2024

Tampereen kaupunki järjestää Vuoreksen keskustakorttelien yleisen arkkitehtuurikilpailun yhteistyössä Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. Kilpailulla haetaan ehdotuksia Vuoreksen keskustakorttelien viitesuunnittelua varten ja vireillä olevan asemakaavamuutoksen pohjaksi. Tavoitteena on muodostaa vain osittain toteutuneiden keskustakorttelien alueelle Vuoreksen kaupunginosalta vielä puuttuva, visuaalisesti, toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti erottuva keskustakokonaisuus.

Kilpailutehtävä

Vuoreksen keskusta on kaupunginosan sydän, johon merkittävin osa sen julkisista ja yksityisistä palveluista sekä muusta päivittäisestä toiminnasta keskittyy. Keskusta onkin koko alueen identiteetin muodostumisen kannalta tärkein osatekijä. Kilpailulla pyritään löytämään Vuoreksen keskustakorttelien alueelle ajankohtaisia tavoitteita palveleva ratkaisu, jonka pohjalta voidaan laatia asemakaavamuutos. Tavoitteena ovat kaupunkirakenteeltaan ja arkkitehtuuriltaan korkeatasoiset, omaleimaiset ja kestävät ratkaisut, jotka viitesuunnitelmaksi jatkojalostettuna toimivat asemakaavamuutoksen periaatteellisena ratkaisuna.

Kilpailualue

Kilpailualue sijaitsee Vuoreksessa noin 8 km Tampereen keskustasta etelään, lähellä Tampereen ja Lempäälän kunnanrajaa. Kilpailualue sijaitsee Vuoreksen ydinalueella, asuinalueen keskuksessa, alueen läpi kulkevan pääkadun Vuoreksen puistokadun varressa. Kilpailualue ulottuu viiden korttelin alueelle käsittäen lisäksi Vuoresaukion sekä osan Vuoreksen puistokatua. Alueen rakentaminen on toteutunut vain osittain ensimmäisen asemakaavan mukaisesti kaupunginosan rakentumisen alkuvaiheessa 2010-luvulla. Kilpailualueen koko on noin 3,2 hehtaaria. Alueelta on suora kävely- ja pyöräily-yhteys Vuoreksen keskuspuistoon ja ympäröiville virkistysalueille. Voimassa olevassa asemakaavassa alueelle on osoitettu rakentamista ja toimintoja, joiden tulisi muodostaa kaupunginosan toiminnallinen ja kaupunkikuvallinen keskusta. Vuoreksen ensimmäisten asemakaavojen vahvistamisen jälkeen 2000-luvulla palveluiden tilatarpeet niin julkisella kuin yksityisellä puolella ovat muuttuneet viimeisten 15 vuoden aikana. Vuoreskeskukseen oli suunniteltu sijoitettavan mm. terveyskeskus ja kirkkotiloja sekä kauppakeskus ja lähikauppaa merkittävästi suurempia liikerakennuksia ja niiden rakenteellista pysäköintiä.

Lisätietoja

Lisätietoja kilpailusta antaa kilpailusihteeri Lotta Syväniemi, Sitowise Oy.sähköposti: lotta.syvaniemi(at)sitowise.com

Info ja tiedotteet

Lisätietoja kilpailusta antaa kilpailusihteeri Lotta Syväniemi, Sitowise Oy.sähköposti: lotta.syvaniemi(at)sitowise.com

No items found.
No items found.

Aikataulu


Huom. Kaikki kellonajat ovat Suomen aikaa.

Kilpailun ensimmäinen vaihe:  

No items found.


Huom. Kaikki kellonajat ovat Suomen aikaa.

Kilpailun toinen vaihe:  

No items found.

Ladattavat materiaalit

Lataa kilpailuohjelma
Kilpailuohelma PDF
Lataa 23.8. rakeisuuskartta
23.8.2024 päivitetty rakeisuuskartta PDF ja AI
Lataa kilpailuaineistot

Täytä alla oleva lomake ladataksesi aineistot

Kaavat, kartat, valokuvat ja muu aineisto

• Liite 1 Pohjakarttayhdistelmä (dwg)
• Liite 2 Pohjakartta (pdf)
• Liite 3 Kilpailualueen ja tarkastelualueen rajat (dwg)
• Liite 4 Kilpailualue ja tarkastelualue virastokartalla (pdf)
• Liite 5 Ortoilmakuva kilpailualuerajauksella (pdf, jpg)
• Liite 6 Valokuvakooste (jpg)
  » Maantasokuvia, viistoilmakuvia
• Liite 7 3D-kaupunkimalliaineisto (dwg)
  » Maasto, rakennukset
• Liite 8 Vuoreksen puistokadun naapurikiinteistöjen julkisivuotteet 3 kpl 1:500 (pdf)
• Liite 9 OAS (pdf)
• Liite 10 Ajantasa asemakaava (dwg, pdf)
• Liite 11 Katupoikkileikkaukset 6 kpl 1:100 (pdf)
• Liite 12 Rakeisuus 1:5000 (pdf, dwg) (päivitetty 23.8.2024)
• Liite 13 Kuva viistoilmakuvaupotuksen pohjaksi (arw, jpg)
• Liite 14 Taulukko kilpailuehdotuksen laajuustietoja varten (Excel)

Selvitykset ja suunnitelmat, tausta-ainestot

• Liite 15 Vuoreksen taideohjelma, Luonnon heijastumia, 2014
• Liite 16 Vuoresaukion raitiotiepysäkin tarkastelu, 2024 (pdf, dwg)
• Liite 17 Liikekeskus Klaavan piirustukset
• Liite 18 Ortoilmakuva
• Liite 19 Vuoreksen kaupallinen selvitys
• Liite 20 Asemakaava 8036
• Liite 21 Asemakaava 8038

Verkko-osoitteita, joiden takaa löytyy alueeseen liittyvää lisätietoa.

Asemakaavoitusohjelma 2024–2028
Tampereen pysäköintipolitiikka 2024–2040
Tampereen kaupungin karttapalvelu Oskari
   » Asemakaavat ja määräykset
   » Yleis- ja maakuntakaavat ja määräykset
   » Maaperä-, luonto-, liikenne- ym. tietoa sekä ilmakuva- ja karttamateriaalia
Tampereen viherkerroinmenetelmä
Tampereen 3D-kaupunkimalli

Kilpailuaineiston lataajien tiedot jäävät ainoastaan Tampereen kaupungin tietoturvasta vastaavan yksikön ja kilpailualustan sovelluksen ylläpitäjän Tietoa Finland Oy:n käyttöön.
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
No items found.
No items found.

Videot

Valokuvia

Kysymykset ja vastaukset

No items found.
No items found.
No items found.
No items found.

Ehdotusten sisäänjättö

No items found.

Jätä kilpailuehdotus (tai sen luonnos ajoissa järjestelmään). Saat salaisen pääsykoodin, jolla pääset muokkaamaan jo jättämääsi ehdotusta kilpailuajan puitteissa niin monta kertaa kuin haluat. Näin voit vähentää sisäänjätön myöhästymisriskiä. Pidä luomasi koodi tallessa. Voit luoda useita koodeja, jos haluat palauttaa useita ehdotuksia.

Jätä kilpailuehdotus (tai sen luonnos ajoissa järjestelmään). Saat salaisen pääsykoodin, jolla pääset muokkaamaan jo jättämääsi ehdotusta kilpailuajan puitteissa niin monta kertaa kuin haluat. Näin voit vähentää sisäänjätön myöhästymisriskiä. Pidä luomasi koodi tallessa. Voit luoda useita koodeja jos haluat palauttaa useita ehdotuksia.

Yleisökommentointi

No items found.
No items found.

Kilpailun tulokset

No items found.
No items found.
  • Tulosten julkistaminen
    syksyllä 2024

Lähetys onnistui

LÄHETÄ SEURAAVA KYSYMYS

Vuoreksen keskuksen aineistojen luovutuskuittausohje toimitetaan sähköpostiisi.